Puuveneveistäjien yhteisosasto hallissa 7 tarjoaa tänäkin vuonna hienoja puuveneitä yleisön ihailtavaksi.
Esillä on niin uusia kuin kunnostettuja vanhoja veneitä sekä myös pari esimerkkiä veneistä, joita vielä
rakennetaan. Paikalla on edustettuina kaikkiaan kuusi veistämöä ja yhteensä kahdeksan venettä – joukossa
niin purje-, moottori- kuin soutuveneitäkin. Ja terva tuoksuu, tottakai! Tervetuloa tutustumaan
veistämöiden ja Puuveneveistäjien yhdistyksen toimintaan sekä tietysti itse veneveistäjiin. Entäpä jos
tilaisit heiltä uuden puuveneen tai päättäisit kunnostuttaa omistuksessasi olevan vanhan puuveneen –
samalla säilytät palasen suomalaista veneenveiston historiaa!

Puuveneveistäjien infotiskillä on edellisvuosien tapaan myynnissä uusin VeneenVeistäjä -lehti. Arpaonnea
kannattaa myös kokeilla, sillä palkintona on Veistokaari Oy:n veistämä hieno purjeruuhi, jolla voi
purjehduksen lisäksi soutaa ja ajaa perämoottorilla. Palkinto sisältää siten myös 2,5 hv:n perämoottorin.
Arpajaisten palkinnon arvo on yli 6.000 euroa!

Esillä olevat veneet veistämöittäin:

Veistovene Ky esittelee messuilla vuonna 1964 Summassa rakennetun meriläismallisen täysmahonkisen
huviveneen, nimeltään Annabel. Tässä 9,2 metrisessä kaunottaressa on alkuperäinen moottori ja siihen on
Veistoveneessä tehty täydellinen peruskorjaus muutama vuosi sitten.

Ab Jakobstads Båtvarv Oy tuo messuille kaksi venettä; 19 jalkaisen sähkömoottorilla varustetun JB
päiväpurjehtija -veneen sekä Lage Sundforsin suunnitteleman 4,2 m pitkän Trullö 400 purjejollan.

Miilu-Veneet Oy esittelee 5,1 metrisen Whitehall tyypin soutuveneen, jonka malli on noin vuodelta 1870.
Veneen runko on tehty Vendia Woodsin venelaudasta ja vene valmistuu keväällä 2018.

Vallilan Veneveistämöllä on esillä modernia veneenrakennustekniikkaa edustava 5,4 metrinen
moottorivene, jonka suunnittelussa on hyödynnetty 3D-mallinnusta ja osien tekemisessä CNC-tekniikkaa.
Veneen runko on vaneria, johon on edelleen kiinnitetty mahonkilaudoitus.

Norboats Ky tuo messuille kunnostettavana olevan 6,5 metrisen avofiskarin, jonka on aikanaan suunnitellut
Poju Suntio. Veistäjä Henrik Norri pyrkii tekemään veneeseen jonkin verran kunnostustyötä myös messujen
aikana.

Saimaan Puuvene tuo messuille suomalaista veneenrakennuksen perinnettä edustavan soutuveneen, 5
metrisen veistämön oman mallin Wäinön, joka perustuu 125 vuotta vanhoihin mallikaariin. Vene on
tervattu ja valmistettu Vendia Woodsin venelaudasta.

Tervetuloa siis Puuveneveistäjien osastolle! Meidät löydät hallista 7, osastonumeromme on 7d140.